Tatev, Armenia

Belan ja Arturin olohuone, kamiinaa lämmitetään erityisesti talvella

Terassi

Tatevissa asuu Belan mukaan noin 300 ihmistä. Kylän lääkärin kuoleman jälkeen kylässä ei ole ollut lääkäriä, vaan sellainen käy kerran viikossa Gorisista. Kylässä on edelleen sairaala, jossa työskentelee kolme hoitajaa, kun taas apteekkia ei ole. Talvella tiet Gorisiin ovat todella huonossa kunnossa, eikä kylästä käytännössä pääse oikein minnekään. Neuvostoliiton aikaan talo lämmitettiin vesikierteisillä pattereilla, mutta nykyisin ainut vaihtoehto on jostain syystä kamiina, joka ei lämmitä juuri yhtään. Talvella lämpötilat alueella menee kuitenkin myös joitain asteita pakkasen puolelle.

Lauantaina 9.6. aamupalan jälkeen lähdin katsomaan kylän tunnetuksi tekemää luostaria. Luostari on rakennettu 800-luvun lopulla ja oli selkeästi yksi Armenian turistikohteista.

Tatev Monastery

Panoramakuvaa luostarialueesta

Vasemmalla luostarialueen sisäänkäynti

Luostarin kiertämisen jälkeen myös kylän keskusta oli nopeasti kierretty.

Kunnantalo tai jokin muu virastotalo?

Lounaan jälkeen Bela kysyi, haluaisinko lähteä hänen kanssaan hänen tyttärensä luona käymään. Matkaa oli alle kilometri. Myös tyttärellä ja hänen miehellään oli guesthouse, ja he olivat auttaneet Belan ja Arturin alkuun omassa bed & breakfast -toiminnassaan (olin muuten heidän 10. vieras). Guesthouseen tuli juuri samaan aikaan amerikkalainen perhe, jonka nainen oli syntynyt Armeniassa. Tulimme hyvin juttuun, ja sovimme, että seuraavana päivänä pääsisin heidän kanssaan samalla taksilla Kapaniin.

Bela kertoi, että kohta alkaa sataa, ja päätimme lähteä takaisin. Sade alkoi matkalla ja olimme aika märkiä perille päästessämme. Äitimäisesti Bela käski (huom. käski, ei huolinut kieltävää vastaustani) minua antamaan märähkön paitani hänelle ja antoi oman kuivan paitansa minulle puettavaksi. Hän laittoi tulen kaminaan ja laittoi sekä paitani että takkini tuolin sarjalle kuivumaan kaminan viereen. Alisan Susana-lapsi piti minusta kovasti ja minä hänestä. Leikimme ja hassuttelimme paljon yhdessä.

Söin jälleen illallista Alisan, Susanan, Arturin, Belan sekä Arturin ja Belan tyttären kanssa. Armenialaiseen tapaan pöytä notkui erilaisista lautasista, joissa jokaisessa oli jotain eri ruokalajia tarjolla. Ruoan jälkeen minä, Bela ja Alisa jäimme jälleen kolmistaan juttelemaan. Bela kertoi, että hänen kuukausipalkkansa opettajana on 80 000 dramia (140 e). Hänen miehensä, kuten niin monet muutkin armenialaiset tällä hetkellä, on työtön. Lihaa voi ostaa kerran noin joka toinen viikko. Kuten monet muutkin jututtamani armenialaiset, myös Bela sanoi, että Neuvostoliiton aikaan kaikilla oli työtä ja rahaa. Nykyään ei ole kuulemma kumpaakaan. Alisa on koulutukseltaan lakimies, mutta myös hän on työtön. Molemmilla naisilla oli haaveita matkustamisesta, mutta se ei kuulemma ole mahdollista. Toivoa heillä kuitenkin on. He uskovat, että heidän upouusi hallituksensa välittää myös tavallisista ihmisistä, joten ehkä kahden tai kolmen vuoden kuluttua asiat tulevat olemaan toisin.

Belan kasvimaa