Xi'an, Kiina

Pingyaossa kolme yötä vietettyämme saavuimme junalla Xi'aniin illasta sunnuntaina 28.9. Taksilla ajelimme suurkaupungin läpi yli puoli tuntia ja pienen etsiskelyn jälkeen hostellimmekin löytyi. Kirjauduttuamme sisään pian jo näimmekin Pingyaosta tutun tanskalaisen tytön ja lähdimme hänen sekä hänen kavereidensa kanssa syömään. Istuimme loppuillan heidän kanssaan katuravintolassa halvasta ja hyvästä ruoasta sekä juomasta nauttien - erinomaisista keskusteluista puhumattakaan.

Seuraavana aamuna päivä lähti hieman hitaasti liikkeelle, mutta saimme itsemme uusilta kavereiltamme saamillamme ohjeilla kuuluisan terrakotta-armeijan luo menevään bussiin. Kiinan ensimmäinen keisari rakennutti armeijan hautaansa tuonpuoleista elämää varten parisataa vuotta ennen ajanlaskun alkua. Armeija koostuu miltei 8 000 sotilaasta ja 700 hevosesta. Kaikilla sotilailla on yksilölliset piirteet, alun perin hahmot on myös maalattu ja sotilailla on ollut ruosteenkestäväksi käsitellyt pronssiaseet. Sotilaat on aseteltu lähekkäin kolmeen eri paikkaan. Armeija löydettiin 70-luvulla ja sittemmin jokaisen kolmen alueen ylle on rakennettu iso halli, joissa pääsee kävelemään kaivausten ympäri.

Väkeä oli kuin pipoa ja aikaisemmista käymistämme Kiinan turistipaikoista poiketen täällä oli myös kiinalaisten lisäksi joitain länsimaalaisia turisteja. Siinä sitten ihmiset kurkkivat toistensa takaa edessä avautuvaa näkymää ja koittivat ottaa kuvia. Tämän jälkeen kierrettiin alue ympäri ja otettiin kaukana olevista sotilaista kuvia vähän toisesta suunnasta. Näin kiersimme kaikki kolme kaivausta läpi. Alueella oli myös museo, jonne oli juuri avattu uusi näyttely liittyen sotilaiden väritykseen, jonka senkin kiersimme läpi. Siinäpä tuo aikalailla taisi ollakin (niin ja oli jossain joitain yksittäisiä patsaita lasikopissa, joita pääsi katsomaan lähempää). Ehkä kokemus tästä arkeologisesti merkittävästä löydöstä olisi ollut toinen, jos ihmisiä olisi ollut vähemmän. Tai jos armeijaa olisi päässyt tarkastelemaan lähempää. Mene ja tiedä. Kuitenkin terrakotta-armeijan näkeminen oli ihan mielenkiintoista, vaikka se ei mikään "vau-elämys" ollutkaan.

Xi'an on yksi Kiinan vanhimpia kaupunkeja ja ollut aikoinaan myös silkkitien päätepiste. Sitä kautta kaupunkiin on muuttanut paljon muslimeja ja sieltä löytyy eloisa muslimikortteeri erilaisine ruokakojuineen. Täällä kävimme parinakin päivänä kiertelemässä ja maistelemassa erilaisia ruokia. Alueella oli myös moskeija, joka hauskasti oli ihan samannäköinen kuin kaikki muutkin kiinalaiset uskonnolliset (buddhalaiset, kungfutselaiset temppelit) rakennukset eikä ulkoa päin mikään viitannut moskeijaan. Kortteeri oli yllättäen meille ehkä Xi'anin parasta antia.

Tiistai-iltana 30.9. oli Kiinan kansantasavallan itsenäisyyspäivän aatto. Itsenäisyyspäivänä ja viikko siitä eteenpäin kuulemma kaikilla kiinalaisilla olisi vapaata ja ihmiset matkustaisivat maan sisällä ahkerasti (jostain kuulimme, että jopa suurimmat massat maailmassa liikkuisivat tuon viikon aikana ja tästä syystä olimme buukanneet junaliput ja hostellit jo hyvissä ajoin etukäteen). Illalla tunnelma oli juhlava: muurin vieressä oli jokin tilaisuus, jossa ihmiset kävelivät muodostelmassa, Kiinan liput liehuivat ja kovaäänisistä pauhasi mahtipontinen musiikki jonkun julistaessa jotain kiinaksi. Värivalot loivat tunnelmaa kun muiden ihmisten tapaan seurasimme tapahtumia etäältä. Kaduilla eri tanssiryhmät tanssivat hetken matkan päässä toisistaan tanssejaan omien musiikkiensa tahtiin ja ihmisiä oli muutenkin paljon kaduilla. Juhlatunnelman pystyi tuntemaan joka paikassa!

Seuraavana päivänä kuitenkaan hostellimme henkilökunta eikä kaupungilla jututtamamme paikalliset nuoret miehetkään osanneet nimetä mitään erityistä tapahtumaa kaupungissa juhlapäivän kunniaksi. Ihmisiä oli todella paljon liikkeellä, mutta meidän silmiimme ei mitään erityistä kuitenkaan osunut. Kaupat ja ravintolatkin oli tavalliseen tapaan auki, joten ainakaan ihan kaikki ei millään viikon vapaalla olleet.

Olimme ostaneet Pekingissä junaliput 2.10. yöjunaan Chongqingiin. Ostimme liput siis jo viikkoa ennen, mutta juhlaviikon vuoksi vain istumapaikkoja oli tuolloin junaan enää jäljellä. Otimme liput, sillä pelkäsimme muuten jäävämme puoleksitoista viikoksi Xi'aniin (tapasimme juna-asemalla miehen, joka oli saanut hard sleeperin ostettua samana aamuna samaan junaan eli lippujen ostaminen ja myöhemmin niiden peruuttaminen on Kiinassa yleistä). Tehdessämme hostellistamme check outia ja ohimennen kysyessämme monelta juna-asemalle kannattaa lähteä tyttö kimeällä äänellä kysyi aseman nimen mainitessamme, että todella sieltäkö junamme lähtee. Kyseiselle asemalle olisi parin tunnin matka autolla ja vajaa tunti junalla. Eli ei kun äkkiä hypätä paikallisbussiin ja lähimmälle juna-asemalle. Onneksi saimme näin lyhyellä varoitusajalla edes seisomaliput kauemmalle asemalle menevään junaan.

Luulimme, että meillä olisi ollut vielä koko päivä aikaa tutkia kaupunkia mutta muuttuneen tilanteen vuoksi päätimme käydä vain syömässä ja sen jälkeen hakea rinkat hostellista ja lähteä kohti juna-asemaa. Joissain alueilla Kiinassa hot pot -ravintolat ovat hyvin suosittuja. Päädyimme vahingossa sellaiseen. Eli keskellä pöytää porisee valitsemamme keitto, jonne laitetaan kypsymään valitsemamme lihat yms. Teimme virheen ja kahdesta kanasta valitsimme halvemman, jolloin keittoomme heitettiin kokonaisia mustia kananpaloja, mm. jalka kynsineen päivineen. Päätä ei sentään onneksi ollut. Onneksi otimme myös pekonia, sillä kana minulta jäi maistamatta.

Junassa matkalla toiselle asemalle pelkästään meidän vaunuun oli myyty noin 20 seisomapaikkaa. Ja tavarahyllyt tietysti täynnä. Emme voineet rinkkoinemme ja reppuinemme jäädä tientukkeeksi ovien lähettyville vaan parkkeeerasimme keskelle vaunua ystävällisten ihmisten viereen heidän riesakseen. Noin neljänkymmenen minuutin matkalla kapealla käytävällä ohitsemme kulki konnari moppeineen, sitten konnari myyden muovijakkaroita ja tohveleita (?!) ja tietysti matkustajia. Kaikista mielenkiintoisinta oli, kun tarjoilukärry meni ohitsemme ja joku kohdallamme halusi toki ostaa jotain. Siinä olimme puristuksissa puoliksi ihmisten sylissä. Matka oli kaikessa koomisuudessaan ikimuistoinen! Vaikutuksen teki myös ihmisten halu auttaa paria ulkomaalaisressukkaa vaikka mitään yhteistä kieltä ei ollutkaan.

Koko yö istuen Chongqingiin - olimme varautuneet elämämme kauheimpaan yöhön. Edellisessä junassa seisomisen jälkeen ajatus ei kuitenkaan enää tuntunut niin pahalta. Suurin osa ihmisistä jäi puolen yön aikoihin junasta pois, joten penkeillä pystyi olemaan leveämmin. Ei siis ollenkaan paha, nukuimme jopa varmaan 4-5 tuntia! Mieleeni jäi käytävän toisella puolella oleva nuori äiti, jonka vauva ei suostunut nukkumaan. Äidin silmät olivat väsyneet ja mies vaan nukkui. Kolmelta yöllä he eivät vieläkään olleet nukkuneet silmällistäkään. Aina kun lapsen yritti laittaa istumaan tai vaaka-asentoon, se alkoi huutaa ja itkeä. Rohkaistuin ja viitoin, saisinko ottaa lapsen syliin. Lauloin lapselle jonkin aikaa tuutulauluja ja se selkeästi rauhoitti lasta. Hymyillen äiti kieltäytyi, kun tarjouduin katsomaan lasta jos hän haluaa nukkua. Annoin lapsen takaisin ja suljin silmäni. Hetken päästä kun ne aukaisin, äiti ja lapsi nukkuivat.

Pingyao, Kiina

Pingyaon kaupunki on UNESCON maailmanperintökohde. Kaupunki on perustettu 1300-luvulla ja on hyvä esimerkki perinteisestä han-kiinalaisesta kaupungista. Kaupungissa on edelleen Ming- ja Qing-dynastioiden aikaiset asemakaavat sekä tuolta ajalta säilyneitä rakennuksia. Myös kaupunginmuuri (ympärysmitta noin 6 km) on erittäin hyvässä kunnossa. 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa kaupunki toimi myös koko Kiinan talouselämän keskuksena.

Reippaan neljän tunnin ja 700 km jälkeen saavuimme Pekingistä Pingyaon uudelle rautatieasemalle torstaina 25.9. Luulimme näkevämme vanhan kiinalaisen kaupungin, mutta vastassamme olikin valtava työmaa eikä kaupunkia näkynyt missään. Siinä kamoinemme mietimme, että mihinköhän sitä on taas tultu. Olimme pyytäneet, että guesthousestamme tultaisiin hakemaan, mutta emme olleet varmoja, oliko kukaan tulossa. Hetken aikaa odoteltuamme kovasti englantia puhuva mies (selvää siitä ei kyllä saanut) tuli meille puhumaan. Kysyi, olimmeko menossa jonnekin hotelliin. Kerroimme minne olemme menossa ja mies sanoi "it's ok" ja alkoi viittoa meitä kohti autoaan. Epävarmoina lähdimme hänen mukaansa, kun hän samalla huuteli asemalla seisoskeleville kiinalaisille nuorille jotain kovaan ääneen. Kohta meitä oli sulloutuneena 9-paikkaisessa minibussissa 12 henkeä. Mietimme, ettemmepä sitten ainakaan ole ainoat ryöstön kohteeksi joutuvat, jos mies olisikin jokin hämäräheppu. Autossa kaikki huusivat kiinaa vuorotellen ja olimme aivan pyörällä päästämme.

Jonkin ajan kuluttua saavuimme kaupunkiin ja ajoimme kaupunginmuurin sisäpuolelle (vanha kaupunki muurien sisäpuolella). Pieniä katuja ajellen ja paljon tööttiä käyttäen tulimme pienelle kujalle. Kaikki hyppäsivät pois kyydistä ja samoin teimme mekin. Sen jälkeen mies lähti ajamaan jonnekin kamamme vielä auton kyydissä. Pöllämistyneinä seurasimme muita viereiseen rakennukseen sisälle. Paikan omistaja tuli luoksemme ja kysyimme olemmeko oikeassa paikassa. Olimme varauksen tekemäämme guesthousen omistajien hotellissa, joten ei haittaa. Samalla hinnalla saisimme kuulemma yöpyä täällä. Huomasimme myöhemmin, että kaikesta tapahtuneesta hämmentyneinä nainen oli kuitenkin saanut meidät maksamaan 10 yuania (reipas euro) liikaa per henkilö per yö 6 hengen dormista, kun varauksen olimme tehneet 4 hengen huoneeseen. Hotelli oli kuitenkin mukava ja kamammekin saimme onneksi hetken kuluttua takaisin.

Lähdimme metsästämään ruokapaikkaa yhdessä uuden tanskalaisen tuttavuutemme kanssa. Istahdimme lähellä majapaikkaamme olevan ravintolan pöytään ja pian tuli tarjoilija kännykän ja jonkin kääntämisohjelman kanssa meitä palvelemaan. Ohjelma ei kuitenkaan toiminut kuin ajatus, mutta tätä ei tarjoilijamme tuntunut ymmärtävän. Ympärille alkoi kerääntyä uteliaita kiinalaisia seuraamaan tilannetta ja kohta joku sivustaseuraaja olikin hakenut paikalle englantia taitavan naisen. Hänen kauttaan saimme lopulta tilauksen tehtyä. Pian eteemme tuotiin kylmiä nuudeleita ja kylmiä keitettyjä kananpaloja. Katselimme kateellisena ystävällemme jonkin ajan kuluttua tuotavia juuri valmistettuja dumplingeja (täytettyjä nyyttejä), jotka eivät nekään olleet oikein minkään makuisia, mutta olivatpa edes lämpimiä. Tämä oli ehdottomasti huonoin ateriamme koko Kiinan reissumme aikana - ja yksi kalleimpia. Jatkossa päädyimmekin välttämään muurien sisäpuolella olevia ylihintaisia huonoja ravintoloita ja söimme enemmän katuruokaa.

Seuraavana päivänä ostimme liput, joilla pääsimme kaikkiin Pingyaon museoihin, temppeleihin sekä kaupunginmuurille. Hetki oli hyvä, sillä seuraavana päivänä kaikkialle muualle paitsi muurille olisi ilmainen pääsy, joten muita turisteja ei ollut paljoa liikkeellä. Meidän kolmen lisäksi vain muutama muu oli lähtenyt kävelemään muurin pohjoisportilta eteläportille, joten saimme ihailla maisemia ja valokuvata sekä vaihtaa ajatuksia kaikessa rauhassa. Hyödynsimme lippuamme myös käymällä kungfutselaisessa temppelissä.

Jo Pekingissä olimme törmänneet kiinalaisten avoimeen tuijotukseen. Sellaiseen, jossa katsot ihmistä suoraan silmiin eikä hän siltikään käännä katsettaan pois. Ilmeisesti Kiinassa näkee vielä niin vähän länsimaalaisia. Pingyaossa ilmiö sai kuitenkin uudet mittasuhteet, kun ihmiset ottivat meistä "salaa" (ja välillä vähän vähemmän salaa) kuvia. Vielä enemmän ihmeissämme olimme, kun ihmiset tulivat kysymään pääsisivätkö kuvaan kanssamme. Siinähän tunsi itsensä vallan julkkikseksi, vain nimmarien kirjoittaminen puuttui!

Pingyao on viehättävä, kiinalaisittain pieni (500 000 asukasta) kaupunki. On hienoa, että vanhan kaupungin ainutlaatuisuus on ymmärretty, se on saanut arvostusta ja sitä halutaan suojella. Kuitenkin UNESCON maailmanperintökohteeksi pääsyllä on varjopuolensakin: nimityksen jälkeen turistien saapuminen on taattu, joten monesti kaupungit menettävät aitoutensa paikkojen muuttuessa turistien tarpeita tyydyttäväksi. Kuten myös Pingyao, jossa kadut ovat pullollaan matkamuistoja ja muita turisteille suunnattuja tuotteita myyviä kojuja. Myös ravintoloiden hintataso nousee tavallista korkeammaksi. Ollessamme kaupungissa erityisesti lauantaina kaduilla oli ahdistavan paljon ihmisiä (kiinalaisia turisteja, ei paljoa länsimaalaisia). Silloin päädyimmekin pysymään pääasiassa hotellimme seinien sisällä.

Kiinan muuri, Huanghuacheng, Peking, Kiina

Monille ensimmäinen asia, joka Kiinasta tulee mieleen, on Kiinan muuri. Mekin tietysti halusimme tuon ihmeen omin silmin nähdä. Emme halunneet kuitenkaan minnekään turistiryysikseen, vaan muurin rauhallisemmille osille, jolloin pystyisimme saamaan kokemuksesta enemmän irti. Teimme varauksen asiaan erikoistuneen firman kautta päivän kestävälle muurin valloitukselle.

Ennen yhdeksää aamulla keskiviikkona 24.10. me, amerikkalainen tyttö sekä kaksi kanadalaista tyttöä lähdimme oppaan ja kuskin kanssa tila-autolla matkaan. Ajoa kesti pari tuntia, josta suurin osa meni kaupungin ruuhkassa ja tietyöalueella. Lähellä kohdettamme saimme nauttia kauniista maisemista, jotka vuoret, vehreys ja tietysti muuri tarjosivat.

Jäimme pois kyydistä ja lähdimme kohti muuria oppaan perässä. Päivä oli aurinkoinen ja selkeä, kaupungissa taivaskin oli ensimmäistä kertaa Pekingissä olomme aikana näkyvissä. Lämpötilakin oli juuri sopiva, lämmintä piisasi mutta ei ollut liian kuuma kuitenkaan.

Vaelsimme muurilla noin 2,5 tunnin ajan välillä lyhyitä taukoja pitäen. Ensin kuljimme restauroidulla osalla, jolla näimme satunnaisesti joitain ihmisiä. Restauroimattomalla osalla (kasvoi puita ja pensaita) olimme enää keskenämme. Vaellus oli nousuineen ja portaineen välillä rankahko, mutta pienet ponnistelut kruunasivat muurilla olemisen ja ympäröivät maisemat. Kun jäimme vielä hetkeksi istumaan muiden lähtiessä takaisin oli tunne mahtava: siinä me istuttiin kaksistaan Kiinan muurilla eikä itsemme lisäksi ainuttakaan ihmistä näköpiirissä. 

Peking, Kiina

Puolen päivän aikoihin lauantaina 20.9. pamahdimme Pekingin kuumuuteen ja ihmispaljouteen. Olo oli hämmentynyt, kuten aina uuteen paikkaan tullessa. Ihmiset katsoivat pitkään länsimaalaisia, joilla oli rinkat selässä, reput etupuolella sekä aivan liian paljon vaatetta päällä kuumuuteen nähden. Hetken aikaa kuljimme automaattia etsien, meillä kun ei ollut paikallista valuuttaa mukana yhtään. Onneksi automaatti löytyi lipunmyyntialueelta, jonne piti mennä turvatarkastuksen kautta. Yuaneja tomaatista ulos ja taksia etsimään!

Saimme pehmeän laskeutumisen Kiinaan, sillä Pekingissä pääsimme yöpymään kaverimme tädin luona. Taksissa matkalla yöpymispaikkaamme katselimme Pekingiä. Kaupunki oli aivan eri maata kuin Ulaanbaatar: korkeita rakennuksia, leveitä autoteitä ja vihreitä puistoja. Ja kaikki todella uutta. Autokanta oli jopa uudempi kuin Suomessa ja joka toinen auto oli saksalainen. Kaupunki ei kuitenkaan näyttänyt mahdottoman suurelta johtuen savusumusta, joka peitti näkyvyyden.

Kiinassa ihmiset harrastavat erilaisia liikuntamuotoja, joita usein vapaaehtoiset asiaan perehtyneet vetävät puistoissa. Lajeina on muun muassa tai chi ja muut kiinalaiset lajit. Emäntämme harrastaa päivittäin kiinalaista kansantanssia viereisessä puistossa ja halusin kutsun käydessä ehdottomasti lähteä mukaan. Sunnuntaina puoli kahdeksalta aamulla olin tanssijoiden rivistössä tekemässä alkulämmittelyä, joka oli käytännössä vuorotellen jokaisen raajan taputtelua jonkin lorun (tai ehkä siinä laskettiin?) tahdissa. Lämmittelyn jälkeen ryhdyttiin tosi toimiin. Musiikki tuli nauhalta (sekä perinteisempää että ei ihan niin perinteistä), koreografioita ei mitenkään kerrattu ja edellisen kappaleen loppuessa pian jo tuli seuraavaa perään. Mitään ei sen kummemmin kysytty tai juteltu vaan kappaleet olivat selvästi tanssijoille tuttuja. Tällä periaatteella mentiin aina klo 9 asti. Tanssiessa ollaan sekä jonoissa että riveissä ja tanssia tanssitaan koko ajan yksin omalla paikalla kaikkien tehdessä samat liikkeet. Suurimmaksi osaksi liikkeet olivat yksinkertaisia ja lyhyet toistuvat koreografiat helppo omaksua. Välillä kuitenkin jalat menivät aivan solmuun: pahimmat ongelmat tulivat käännöksissä kun ei pystynyt edellä olevaa seuraamaan. Omasta tanssitaustastani oli kyllä hyötyä, mutta toiseksi pahimmat ongelmat olivat tilanteet, jolloin oppimani logiikka ei pätenytkään eikä lihasmuistini omaksunut tätä uutta logiikkaa näin lyhyessä ajassa. Hauskaa joka tapauksessa oli ja puolitoista tuntia kului nopeasti. Mahtavaa tässä oli se, että kuka tahansa sai mennä mukaan ilman maksuja tai sitoumuksia. Tällaista Suomeenkin, tämä on sitä matalan kynnyksen liikuntaa!

Illalla lähdimme Yashow'n ostoskeskukseen. Paikassa oli monessa kerroksessa piraattitavaraa: merkkivaatteita, -kenkiä, elektroniikkaa, DVD:tä... Vain ruoka taisi olla aitoa. Jännittävää, että tällainen paikka saa olla pystyssä. 

Maanantaina kävimme aamusta paikallisten suosimalla ruokatorilla, joka oli aikamoinen elämys. Oli kaikkea kokonaisista kanoista vielä eläviin akvaarioissa oleviin kaloihin, rapuihin ja kilpikonniin. Lisäksi oli kukkuroittain hedelmiä, vihanneksia ja pähkinöitä. Ja paljon muuta. Hallissa myyjät tupakoivat lihoja pilkkoessaan, asiakkaat sylkivät lattialle ja näimmepä jonkun kävelevän taateleiden keskellä myyntitiskin toiselle puolelle. Hygienia ei ihan siis ollut Elviran vaatimalla tasolla, mutta täällä se ei haitannut vaan kauppa kävi.

Lähdimme katsastamaan kuuluisaa Kiellettyä kaupunkia. Väkeä oli kuin pipoa ja nimenomaan kiinalaisia turisteja. Alueelle pääsi ilmaiseksi ja sinne oli turvatarkastus. Alueella meille kuitenkin selvisi, että maanantaisin kaikki museot ovat kiinni. Eli emme päässeet sisälle minnekään rakennukseen. Väenpaljous oli niin uuvuttava, ettemme päätyneet alueelle enää takaisin myöhemmin. Minulle hämmentävää oli, että olen aina kuvitellut Taivaallisen rauhan portin sijaitsevan Taivaallisen rauhan aukiolla. Niiden välissä menee kuitenkin iso leveä autotie, jota en koskaan ole kuvista hoksannut.

Ulaanbaatar, Mongolia - Peking, Kiina

Aamulla saimme kyydin hostellimme omistajan mieheltä juna-asemalle. Omistaja itse oli meitä hyvästelemässä ja toivotti meidät tervetulleeksi joskus takaisin. Viihdyimme hostellissa ja sen järjestämällä tourilla hyvin ja omistaja oli koko asumisemme ajan pitänyt meistä hyvää huolta. Oli helppo sanoa, että ehkä vielä palaisimmekin.

Olimme varhain liikkeellä, oli outoa nähdä Ulaanbaatarin kadut niin tyhjinä. Jännitys tuntui rinnassa, olimme rinkkoinemme lähdössä jälleen kohti tuntematonta.

Hyttimme oli kolmannessa luokassa (n. 56 e/lippu) ja jaoimme sen viiskymppisen espanjalaisen pariskunnan kanssa. He olivat tulleet junalla aina Moskovasta asti, joten heidän avullaan pääsimme kärryille siitä, miten asiat junassa toimi.

Klo 7.15 lähdimme matkaan. Matka meni todella nopeasti. Katsoimme ohimeneviä maisemia, nukuimme, söimme, luin kirjaa, kirjoitin matkapäiväkirjaa. Junassa oli lähes joka vaunussa samovaari, josta sai kuumaa vettä. Meillä oli mukana mm. kuppinuudeleita, joihin ei tarvinnut kuin lisätä kuuma vesi ja kolmen minuutin päästä nuudelit olivat syöntivalmiudessa. Mukaan lisäsimme ostamaamme tonnikalaa, joten saimme aikaan kirjaimellisesti mukiinmenevän aterian. Lisäksi olimme varautuneet hedelmillä ja pienillä naposteltavilla, joten nälkää emme joutuneet näkemään. Junassa toki oli ravintolavaunu, mutta sitä emme tienneet etukäteen.

Viereisessä hytissä oli noin 4-vuotias tyttö, joka kurkki meitä oviaukostaan alkumatkan ajan käytävällä maisemia ihaillessamme. Aina kun katsoimme häntä, hän kiljuen vetäytyi piiloon. Hyttiimme siirtyessämme hän tuli ovellemme kurkkimaan ja sama meno jatkui. Jossain vaiheessa hän kuitenkin tuli hyttiimme asti meitä tuijottelemaan. Ja kun kyllästyi, taisi siirtyä viihdyttämään toisten hyttien matkustavaisia. Saimme hänestä koko matkan ajan paljon hupia ja hyvää mieltä.

Mongolian puolella rajaa joskus yhdeksän maissa passimme tarkastettiin, täytimme jonkin lapun ja hyttimme tutkittiin. Tässä meni vajaa pari tuntia. Juna jatkoi matkaa Kiinan rajakaupunkiim Erlianiin, jonne kesti puoli tuntia. Asemalle saavuimme mahtipontisen fanfaarin soidessa kaiuttimista virkapukuisten miesten seisoessa asemalaiturilla meitä vastaanottamassa. Tämä oli aika huvittavaa, mutta lisäsi myös mielenkiintoa seuraavaa matkakohdettamme kohtaan. Muutenkin todella tyhjän näköisessä kaupungissa näytti kaikki olevan viimeisen päälle, leveät asfaltoidut tiet ja joka rakennuksessa sykkivät neonvalot. Luultavasti Kiina on halunnut panostaa rajakaupunkiinsa, että sinne saapuvat ihmiset saavat heti tietää kuinka erinomaisen hyvin asiat siellä ovat naapuriin verrattuna.

Passit käytiin jälleen läpi, täytimme lappuja ja hytti tarkastettiin. Olimme yllättyneitä hyttitarkastuksen yksinkertaisuudesta, sillä olimme varautuneet kaikkien tavaroiden penkomiseen. Tälläkin puolella rajaa vain katsottiin, ettemme salakuljettaneet ihmisiä maahan. Rajalla meni nelisen tuntia, mutta tästä ajasta puolet meni junan säätämiseen Kiinan raideväliin. Joskus yhdentoista ja kahdentoista välillä nukahdimme vaikka ulkoa kuului junan säätämisestä lähtevä kalkatus ja kolina.

Hyvin nukutun yön jälkeen aamulla herätessä maisemat olivat täysin muuttuneet. Mongolian kuivat arot olivat vaihtuneet vehreään kasvillisuuteen ja peltoihin. Vuoretkin olivat erinäköisiä. Pekingin lähestyessä savusumu alkoi hiljalleen tunkeutua maisemaan.