Kotiinpaluuseen 5 tuntia

Lähdin Suomesta 61 päivää sitten. Näihin kahteen kuukauteen mahtuu niin paljon tapahtumia, paikkoja ja kohtaamisia, että en voi uskoa, että on mennyt vain kaksi kuukautta. Tuntuu kuin olisin ollut Armeniassa joskus todella kauan sitten. Koti-ikävää en ole tuntenut kertaakaan, matkaväsymystä kahdesti. Toisella kertaa matkaväsymykseen auttoi muutaman päivän lorviminen ja toisella kertaa maiseman vaihtaminen.

Pidän matkapäiväkirjan kirjoittamisesta, mutta se on hidasta ja aikaa vievää. Tästä syystä olen jäänyt jälleen pahasti jälkeen. Haluan kirjoittaa jotain myös Azerbaidzanista, joten skippaan osan Georgiasta kokonaan.

Summa summarum: tämä matka on ollut kaikkea sitä, mitä toivoinkin ja vielä enemmän. En voi uskoa, että tänään lähden kotiin.

Ajaminen Georgiassa

Halvin henkilöauton vuokra, jonka löysin, oli 31 e / päivä. Jos minulla olisi ollut enemmän rahaa tai muita ihmisiä jakamassa kustannuksia, olisin ehdottomasti ottanut isomman auton. Priuksella ei voinut lähteä kaikista kaukaisimpiin vuoristokyliin. Vuokraaja oli netistä löytämäni paikallinen firma, ei mikään suuri kansainvälinen yritys. Vuokraan sisältyi myös vakuutus, joka kattoi kuulemma kaiken muun paitsi isoihin kiviin ajamisen. Autonvuokrausfirman mies kertoi, että eräs puolalainen pariskunta oli ajanut koiran päälle, mutta he eivät olleet heti onnettomuuden sattuessa ottaneet yhteyttä mieheen eikä sitä myöten vakuutusyhtiöön. Näin ollen vakuutus ei ollut kattanut insidenttiä, vaan oli päätynyt vuokraajien maksettavaksi.

Olin kuullut pelkkää pahaa georgialaisesta ajokäyttäytymisestä. Minua oltiin myös varoiteltu koko auton vuokraamisesta ylipäätään. Koska olin varautunut pahimpaan, sain yllättyä positiivisesti. Kyllä, hulluja tilanteita tapahtui, mutta vähemmän kuin mihin olin henkisesti varautunut. Tiesin, että mikä vain olisi mahdollista, joten harva tilanne oikeasti yllätti.

Georgiassa päivällä ajovaloja ei tarvitse käyttää, mutta illalla täytyy. Batumissa olin unohtanut valot päälle pariksi päiväksi ja akku tietysti tyhjeni. Sitten taas eräs ilta en tajunnut laittaa valoja päälle, joten poliisi antoi 20 larin (7 e) sakon. Seuraavan samansuuruisen sakon sain seuraavana aamuna, kun minulla ei ollut valoja päällä valaistussa tunnelissa. Sakko maksetaan päätteellä, joita löytyy useita joka georgialaisen kaupungin keskustasta. Kyseisillä päätteillä voi myös lisätä puheaikaa SIM-kortille, maksaa laskuja yms.

Georgiassa ei ole hirvivaroituksia vaan lehmävaroituksia

Georgian teillä lehmät, lampaat, siat ja hevoset ovat normaali näky

Kun auto ei suostunut käynnistymään, vakuutusyhtiö tuli hakemaan minut ja auton Mtiralan kansallispuistosta

Teiden varsilla on monenlaisia myyntikojuja

Poliisi peruutuspeilissä

Stepantsminda (Kazbegi), Georgia

Georgia on suosittu kohde trekkaajien keskuudessa. Tapasin ihmisiä ympäri Euroooppaa, mutta erityisesti vastaan tuli paljon saksalaisia ja yllättäen myös puolalaisia. Vain 15 km Venäjän rajalta oleva Stepantsminda on yksi tyypillisimpiä Georgian trekkauskohteita. Kaupungin entinen nimi on Kazbegi, joka on lähes sama kuin noin 12 km päässä olevan Georgian kolmanneksi korkeimman vuoren (Kazbek 5047 m) nimi. Monet puhuvat Stepantsmindasta edelleen Kazbegina. Olin tehnyt aika laiskasti kotiläksyni enkä ollut itse juuri ottanut Georgian eri paikoista selvää. Lähdin Stepantsmindaan, koska ystäväni Ergün suositteli sitä kovasti. Hän oli tehnyt sinne Tbilisistä järjestetyn päiväretken ja ylisti paikan kauneutta.

Tunnetuksi Kazbegin on tehnyt Gergeti Trinity Church. Kirkko on rakennettu 1300-luvulla 2170 metrin korkeuteen vuoren päälle. Monet turistit tulevat päiväseltään Tbilisistä katsomaan paikkaa varta vasten, kuten Ergünkin oli tehnyt. Päiväretkeläiset menevät suoraan autolla huipulle, mutta kirkolle pääsee myös trekkaamaan vaativuusasteeltaan eri reittejä. Innoikkaimmat jatkavat kirkon jälkeen jäätikölle asti, jotkut jopa entiselle neuvostoaikaiselle sääasemalle.

Söin aamupalaa klo 9 jälkeen samassa huoneessa kanssani majailleen äärettömän mukavan saksalaisen kanssa. Hän oli juuri valmistunut maisteriksi pääaineenaan fysiikka ja oli jatkamassa opintojaan tohtoriksi. Hänen kanssaan aamupala sujui rattoisasti (ei fysiikasta puhuen). Lopetellessamme klo 10 aikaan seuraamme liittyi puolalainen kuvataiteilija, joka oli hänkin kokenut maailmanmatkaaja sekä trekkaaja. Saksalaisen piti lähteä takaisin Tbilisiin, ja huomaamattani kello oli jo yli puolenpäivän lopettaessamme aamiaista puolalaisen kanssa. Matkakokemusten lisäksi puhuimme Puolan poliittisesta tilanteesta, josta hänkään ei pitänyt. Hänen mukaansa maan poliittinen tilanne heijasteli kansan huonoa itsetuntoa. Äärioikeisto oli saanut väkeä taakseen messuamalla, että muun Euroopan oli aika ottaa puolalaiset vakavasti ja kunnioittaa heitä, mikä ei heidän mukaansa tällä hetkellä toteutunut.

Sain majoittajaltani painetun postikortin, johon oli piirretty guesthouselta eri reittivaihtoehdot kirkolle. Menin hänen suosittelemiaan reittejä. Kyllä tuli taas kuuma! Reitillä ei tullut onneksi vastaan liikaa ihmisiä. Maisemat olivat vehreät ja kauniit.

Alkumetreillä

Käännyin ottamaan kuvan polusta, jota olin tullut

Vielä viimeiset nousut jäljellä ennen kuin olin perillä

Päästyäni melkein kirkolle asti istuin alas juomaan ja syömään eväitä. Halusin katsella edessäni näkyvää kaunista pilvien harsoamaa vuoristomaisemaa. Istuin ruoholla pitkän tovin imien itseeni näkemääni. Olin onnellinen, että puhelimen netti ei toiminut, joten en voinut hairahtua räpeltämään puhelinta.

Tätä näkymää istuin katsomaan pitkäksi aikaa. Kazbegin (vasemmalla) huippu oli pilvien peitossa.

Viimein nousin kirkolle. Kirkon alapuolella oli useita autoja ja kirkon luona kävikin aikamoinen kuhina. Järkytyksekseni naiset eivät saaneet mennä kirkkoon kuin hameessa. Minulla oli pitkät housut ja olisin voinut laittaa hyvin huivin peittämään paljaat käsivarteni. Tämän olisi pitänyt riittää. Tasa-arvovakaumukseni vuoksi en voinut suostua tähän järjettömään ja perusteettomaan naisten hamevaatimukseen, joten jätin menemättä kirkkoon.

Trinity Church

Sapetti niin paljon, että omana henkilökohtaisena protestinani jätin menemättä koko kirkkoon

Stepantsminda

Lähtiessäni kirkolta jäin uudelleen hetken matkan päähän istumaan ja ihailemaan maisemia, tällä kertaa tätä näkymää.

Takaisin alas menin pääasiassa metsäreittejä, joista huomasin nauttivani todella paljon. Kai se on jokin suomalaisten juttu. Toisekseen puiden katveessa oli inhimillisemmät lämpötilat.

Aidassa oli käytetty myös metallisia sängynpäätyjä

Mielestäni vanhat, osittain liuskekivistä tehdyt talot olivat todella mielenkiintoisen näköisiä.

Neuvostoaikaisia taloja

Tullessani takaisin guesthouseen 3-4 tuntia kestäneen patikointini jälkeen (josta varmaan tunti meni istumiseen ja kirkon ulkopuolen kiertämiseen) oli majapaikassani asukkaita, joita en ollut vielä nähnyt. Käytävällä yleisissä tiloissa juuri majapaikkaan uutena saapunut puolalainen nuori mies sanoi, että hänen mielestään minulla oli brittiaksentti. Dormistani kuului oikealla brittiaksentilla jotain tyyliin "definitely not". Näin tutustuin Chrisiin. Hän oli kolmen viikon reissulla aikomuksenaan matkustaa Georgiassa ja Armeniassa. Suihkusta tultuani kysyin Chrisiltä oliko hän jo syönyt. Hän oli kuulemma juuri aikeissa kysyä, lähtisinkö syömään. Pyysimme käytävällä hengailleen slovenialaisen mukaan. Slovenialainen hämmensi minua suuresti: sekä hänen ulkonäkönsä, yleinen olemuksensa että tapansa puhua olisi voinut saada minut vannomaan, että kyseessä oli nuori Timo Soini. Päivällisellä armeijassa töissä oleva slovenialainen hauskuutti meitä aseinnostuksellaan, ampuminen oli kuulemma hauskaa. Kun tyyppiin tottui, hän oli omalla omituisella tavallaan todella vitsikäs.

Ruoan jälkeen kävimme Market Google -kaupassa

Illalla istuimme porukalla guesthousen käytävän sohvilla: suomalainen, slovenialainen, puolalainen ja englantilainen. Myöhemmin seuraan liittyi toinenkin puolalainen sekä illalla guesthouseen sisään tsekannut romanialainen moottoripyöräilijä. Joimme Chrisin ostamaa georgialaista punaviiniä, kunnes yksitellen menimme nukkumaan.

Mtskheta, Georgia - Stepantsminda (Kazbegi), Georgia

Maanantaina 25.6. syötyäni majapaikkani aamiaisen ajoin Mtskhetan keskustaan. Parkkipaikan työntekijä vihreissä huomioliiveissä ohjasi minut ajamaan varjoon. Parkkipaikka oli pieni, siihen mahtui ehkä 10 autoa. Mutta hyvähän se on, että ihmisillä on töitä. Kävelin kapeahkoa katua pitkin kohti Svetitskhovelin katedraalia. Katedraalin ovella oli huiveja, joilla naiset saivat peittää itseään, jos olivat pukeutuneet liian kevyesti.

Olen nähnyt tällä reissulla useita kirkkoja, ja rehellisesti sanottuna ne ovat lakanneet tuntumasta miltään. Svetitskhovelin katedraali oli tähän iloinen poikkeus. Korkeat holvit, jotka uhkuivat vanhuutta sekä jättimäinen Jeesuksen kuva alttarin takana tekivät vaikutuksen. Istuin jopa hetkeksi aikaa katedraalin perälle nauttimaan arvokkaasta tunnelmasta.

Sisäänkäynti Svetitskhovelin katedraalia ympäröivien muurien sisäpuolelle

Georgian liput liehuivat katedraalin edessä

Katedraali on rakennettu 1000-luvulla ja on UNESCOn maailmanperintökohde

Sisältä katedraali oli vaikuttava

Katedraalia ympäröi 1700-luvulla rakennettu muuri. Muurin ulkopuolella kaupattiin monenlaista turistitavaraa.

Leipomo

Yllätyin, kun tajusin pitäväni kädessäni Myllyn Parhaan kaurahiutaleita

Kävin katsomassa jotain toistakin kirkkoa, mutta en tainnut ottaa siitä edes kuvaa. Palasin katedraalin lähelle kahvilaan juomaan jääkahvia ja odottamaan puhelua Suomesta. Törmäsin elämäni ensimmäistä kertaa ulkomailla virolaisiin. Perhe oli Land Roverilla matkassa, ja he olivat käyneet Georgiassa monissa pienissä kylissä, joihin oli ollut aika "jännittävät" ajo-olosuhteet. He kertoivat pääasiassa nukkuneensa autossa.

Klo 16 aikoihin palasin parkkipaikalle. Vanhempi mieshenkilö huomioliiveissään ojensi kättään. No niinpä tietysti, miehen työ oli tietysti rahastaa parkkeeraajat. Onneksi parkkimaksu oli vain 2 laria (0,7 e). Google Mapsin avulla navigoin ulos Mtskhetan keskustasta ja otin suunnaksi Stepantsmindan. Jonkin ajan kuluttua alkoi mutkitteleva vuoristotie, jonka nopeusrajoitus oli pääsääntöisesti 50 km/h. Maisemat muuttuivat vuoristoisemmiksi. Välillä näin huikaisevan kauniita maisemia, ja minun oli pakko pysähtyä ottamaan kuvia. Silloin tällöin tiellä oli lehmiä tai lampaita. Yhdessä kohtaa lehmäjengi oli vallannut koko tien, eikä niillä ollut mikään kiire väistää, vaikka kuinka tööttäsin. Paikalliset olisivat varmaan vaan ajaneet ja lehmät olisivat väistäneet.

Radio lakkasi kuulumasta jossain kohti matkaa. Aloin toivoa, että kyydissäni olisi ollut joku pitämässä seuraa. Tien vieressä mies, jolla oli vauva kantorepussa, nosti peukalon pystyyn. Kurvasin äkkiä tien sivuun. Kerroin minua kiittelevälle pariskunnalle, että oli ilo saada seuraa. Pariskunta kertoi tarvitsevansa kyydin vain parin kilometrin verran. Nauraen kerroin heille, että jos saisin heistä seuraa edes siksi aikaa, se olisi mukavaa vaihtelua. Puolalainen perhe oli kuulemma harjoittelemassa reissaamista vauvan kanssa, sillä he olivat pian lähdössä kuukaudeksi Intiaan.

Matkalla Stepantsmindaan

Panoramakuva matkan varrelta

Tienviitoista päättelin tämän kuvauksellisen kylän olevan nimeltään Kanobi

Päästyäni perille parkkeerasin auton ja aloin etsimään netistä majoitusvaihtoehtoja. Ajoin suoraan yhteen guesthouseen, ja kysyin, olisiko heillä tilaa dormissa. Pahoitellen mies kertoi minulle, että kaikki muut huoneessa olevat olisivat miehiä. Jos se olisi ollut minulle ongelma, en olisi voinut matkallani nukkua montakaan kertaa dormissa. Levitin tavarani sänkyni viereen ja lähdin saman tien takaisin keskustaan etsimään ruokapaikkaa, jota guesthousea pitävä mukava nuori nainen oli minulle pyynnöstäni suositellut. Hän myös kertoi juuri palanneensa alle viikon mittaiselta matkalta Suomesta (johon hän oli kuulemma rakastunut, muistaakseni hän oli ollut Uudessakaupungissa), ja että heillä oli majoittunut kaksi suomalaista miestä pari päivää sitten. Itsehän en ollut nähnyt matkani aikana vielä yhtään suomalaista.

Ravintolassa viereisessä pöydässä istui kiinalainen tyttö yksin. Vilkuilimme toisiamme varovasti. Kun varmistuin siitä, että hän ei odottanut seuraa, lähestyin häntä. Kysyin, josko voisin istua samaan pöytään hänen kanssaan. Myöntävän vastauksen saatuani siirryin istumaan hänen viereensä. Hän oli todella mukava ja puhui hyvää englantia. Hän oli 8 päivän matkalla Georgiassa. Syksyllä hän kuulemma menisi opiskelijavaihtoon Viroon. Vaihdoimme yhteystietoja ja kutsuin hänet käymään luonani Suomessa. Ravintolan ruoka oli hyvää ja otin lopun ruoan mukaani. Palatessani guesthouseeni kaikki nukkuivat jo.

Panoramakuvaa Stepantsmindasta

Tbilisi, Georgia - Mtskheta, Georgia

Georgialaista leipää ja taustalla suolaista sulguni-juustoa

Samalla aamupalalla saksalaisia, amerikkalaisia ja iranilaisia

Sunnuntaina 24.6. oli aika jättää hetkeksi tutuksi tullut Tbilisi sekä hostellini ja tarttua uusiin haasteisiin. Olin sopinut tapaavani autonvuokrausyrityksen tyypin klo 13 Akhmeteli Theatre -metroasemalla, joka oli Tbilisin pohjoisin asema. Ajattelin, että sieltä olisi helppo lähteä kohti pohjoista ilman, että tarvitsisi heti ajaa Tbilisin keskustassa. Kyseiselle metroasemalle päästyäni en löytänyt selkeää parkkipaikkaa, joten pyysin miestä tulemaan bussiasemalle, jolle löysin. Mies oli yli tunnin myöhässä, koska autoni ilmastointi piti kuulemma korjata. Odottaessani häntä tajusin, ettei minulla ollut käteistä tarpeeksi auton maksamista varten. Kortillani oli nostoraja ja murehdin, etten saisi tarpeeksi rahaa automaatista nostettua (myöhemmin harmikseni huomasin, että olin nostanut käteisen vahingossa creditiltä ja tästä pankki veloitti minua noin 17 euroa). Jätin rinkkani ulos ja menin takanani olevaan ostoskeskukseen. Ostin lakanasetin ja tyynyn autossa nukkumista varten 25 larilla (8,8 e).

Tbilisissä on kaksi metrolinjaa

Metrolippu maksoi 1 larin (0,35 e). Matkat maksettiin metrokortilla, joita sai ostettua ja ladattua metroasemilla.

Koska minulla oli paikallinen liittymä, pystyimme soittamaan autonvuokraajan kanssa toisillemme. Lopulta hän saapui ja kävelimme auton luo, jonka hän oli parkkeerannut hetken matkan päähän. Tarkoituksena oli ajaa miehen oman auton luo, mutta hän kuuli jotain ääntä autosta ja halusi tarkistuttaa sen autokorjaajalla. Autossa ei kuitenkaan ollut vikaa, joten jatkoimme suunnitelman mukaisesti matkaa miehen autolle. Ennen kuin mies hyppäsi omaan autoonsa kokeilin ajaa vuokra-autoa miehen ollessa kyydissä. Auto oli automaattivaihteinen, mikä jännitti minua hieman. Autossa ei ollut myöskään perinteistä käsijarrua vaan jalalla painettava jarru, joka oli kaikista vasemmanpuolimmaisin poljin. Uutta minulle oli myös se, että autoa ei käynnistetty avaimella vaan nappia ja jarrua painamalla. Tie oli todella huonokuntoinen hiekkatie ja mies kehui ajotaitojani. Pian hän hyppäsi oman autonsa kyytiin ja seurasin häntä huoltoasemalle, jossa hän tankkasi auton. Siellä allekirjoitimme sopimuksen ja suoritimme maksun käteisellä. Otettuaan kuvan minusta auton kanssa mies toivotti hyvää matkaa. Kuulemma mitä tahansa auton kanssa sattuisi, minun pitäisi soittaa hänelle.

Minä ja ensimmäinen auto

Lähtiessäni huoltsikan pihalta totuttelin varovasti ajamaan georgialaisen liikenteen mukana automaattivaihteisella autollani. Fiilis oli todella hyvä, olipa ihana ajaa autoa! Oma auto antaa vapauden mennä minne haluaa ja milloin haluaa. Ja tietysti pysähtyä milloin haluaa. En ehtinyt ajaa kauaksi kuitenkaan, kun kojelaudan valot syttyivät. Pysäytin auton, soitin autovuokrausmiehelle ja hän lupasi lähettää pari nuorta miestä katsomaan kaaraa. Vieressäni oli marketti, jossa päätin tehdä ruokaostoksia odotellessani. Miehet tulivat ja hetken autoa katsottuaan kehottivat minua ottamaan tavarani autosta ja menemään heidän autoonsa, sillä tarvitsisin uuden auton. Tämän tehtyäni he kuitenkin jatkoivat puolisen tuntia auton kimpussa ja lopulta sanoivat, että voisin sittenkin jatkaa autolla matkaa. Nostin tavarani takaisin autoon, vilkutin miehille ja suuntasin takaisin moottoritielle.

Noin 5 km kuluttua samat valot syttyivät kojelautaan uudelleen. Ajoin jälleen tien reunaan ja soitin miehelle jälleen. Istuin tunnin kuumassa autossa moottoritien reunassa odotellen uutta autoa. Reissussa hermot kuitenkin kehittyvät, sillä kaikenlainen säätäminen kuuluu asiaan. En siis ollut mitenkään hermona, minua lähinnä huvitti. Yksi autokin pysähtyi ja kysyi, tarvitsenko apua. Autonvuokrausfirman mies pahoitteli vuolaasti paikalle tultuaan. Pääsin matkaan klo 18 eli aikataulustani 5 tuntia jäljessä. Alkuperäisenä aikomuksenani oli ajaa pohjoiseen melkein Venäjän rajalle Stepantsmindaan, mutta koska kello oli jo paljon, päätin jäädä Tbilisin kupeeseen Mtskhetaan. Mtskheta on Georgian ortodoksien tärkein uskonnollinen keskus.

Valot kojelaudassa

Mtskhetassa kävin kirjautumassa sisään halvimpaan guesthouseen, jonka olin netistä löytänyt ja sen jälkeen lähdin välittömästi etsimään ruokaa. Majapaikkani pitäjä suositteli minulle ravintolaa, joka ei kuulemma olisi kaukana. Onneksi katsoin karttaa, sillä sinne oli kilometrejä. Siinä nälkätilassa halusin ruokaa heti enkä hetken päästä. Löysin perille tien varrella olevaan ravintolaan, jossa oli paljon väkeä. Henkilökunta suositteli minua tilaamaan lobiani-leipää. Ruoka tilattiin muista Georgian ravintoloista poiketen kassalta, ja se maksettiin myös saman tien.

Lobiani on pavuilla täytetty leipä/piiras, joka ei minusta maistu millekään

Jvari Monastery näkyi hyvin ravintolan tien toiselle puolelle

Syötyäni pyrin Google Maps -sovelluksen avulla vuoren päällä olevalle Jvarin luostarille. Meinasin repiä pelihousuni, kun pitkän matkan ajettuani tajusin olevani menossa takaisin Mtskhetaan. Otin avukseni Maps.me -sovelluksen ja lopulta löysin perille ennen auringonlaskua. Huipulla tuuli oli kova ja näkymät kauniit. Istuin katsoen Mtkvari- ja Aragvi-jokien yhtymäkohtaa kunnes tuli pimeä. Siinä muurilla istuen ja tätä kaunista näkymää katsellen elämä tuntui aika siistiltä. Yllätyksekseni paikalle kerääntyi paljon paikallisia teinejä juuri ennen auringonlaskua.

Kaunis auringonlasku

Tbilisi, Georgia

Haaveissani oli vuokrata Georgiassa auto ja lähteä kiertelemään maata omin neuvoin. Toivoin löytäväni jonkun, jolla olisi samanlaisia haaveita. Halusin matkakaverin lähinnä siksi, että minua jännitti ajaa autoa Georgiassa. Liikenne vaikutti aika kaoottiselta ja epäilin kuinka ajaminen minulta siellä luonnistuisi. Toisekseen auton vuokraaminen yksin on kallista. Mutta koska roadtripkaveria ei löytynyt, päätin, ettei tämä tulisi olemaan esteenä unelmieni täyttymiselle. Lauantaina 23.6. pitkän pohdinnan jälkeen täytin netissä lomakkeen ja buukkasin halvimman mahdollisen auton kahdeksi viikoksi alkaen seuraavana päivänä. Koska autonvuokran (31 e/vrk) lisäksi pitäisi maksaa myös polttoaineet, oli Toyota Prius hyvä valinta pienen kulutuksensa vuoksi.

Toinen pitkään pohdittu päätös, jonka samaisena lauantaina tein, oli lähteä Tbilisi Open Air -festivaaleille. Perjantaista sunnuntaihin kestävien festareiden musiikkitarjonta ei ollut täysin makuuni, mutta musiikin ystävänä minua kiinnosti miltä näyttävät georgialaiset festarit. Suunnistin Google Mapsin avulla noin 10 km päässä Tbilisin keskustasta olevalle festivaalialueelle. Sovellus kertoi kätevästi millä busseilla pääsisin perille. Hintaa yhdelle bussilipulle tuli 0,4 laria (0,14 e). Kolikot maksettiin bussissa olevaan laatikkoon. Bussit olivat täynnä ja niissä oli aivan tajuttoman kuuma. Hiki virtasi pitkin kasvoja. Matka kahdella eri bussilla kesti vajaan tunnin.

Saavuin festivaalialueelle klo 17. Ostin lipunmyynnistä päivälipun, joka maksoi 70 laria (alle 25 e). Alue oli mielestäni aika pieni ja ihmisiä ei ollut paljoa. Vain yhdellä pienellä lavalla oli jokin DJ soittamassa, muuten missään ei tapahtunut mitään. Myöhemmin oivalsin, että olin tullut paikalle ihan liian aikaisin. Ohjelman mukaan mielestäni päälavalla piti olla esiintyjä klo 18.30, mutta ketään ei näkynyt eikä kuulunut. Ihmiset alkoivat tulla festareille vasta kahdeksan-yhdeksän aikaan illalla, ohjelman mukaan esiintyjät soittivat läpi yön ja kuulemma ihmiset juhlivat aamuun asti.

Alueella oli paljon erilaisia hengailualueita ja aktiviteetteja, kuten karaokea. Taisin olla ainut, joka kävi laulamassa. Tekijänoikeusasiat taitavat olla vähän erilaiset Georgiassa kuin Suomessa, sillä taustanauhat kaivettiin YouTubesta ja video heijastettiin kankaalle. Pyörin alueella ja katselin ihmisiä. Illalla alkoi sataa. Menin pitämään sadetta yhteen telttaan ja sieltä katselin päälavalla esiintyvää bändiä. Valitettavasti jouduin lähtemään jo klo 22 aikoihin, koska seuraavana päivänä minun täytyi olla skarppina auton ratissa.

Sisäänkäynti

Lippuja myytiin sekä netissä että paikan päällä ja liput vaihdettiin rannekkeisiin portilla

Festivaalialueelle ei saanut viedä mitään ruokaa, ei myöskään (tyhjiä tai täysiä) vesipulloja. Ruoat sai kuitenkin takaisin lähtiessään.

Tyhjä festarialue klo 17 jälkeen

Festarialueella oli paljon erilaisia lepotuoleja, riippumattoja yms.

Täällä esiintyi jokin DJ

Bajamajoja

Festareilla oli myös piste, jossa sai pelata vanhoja pelikonsoleita

Illalla festareilla tuli vettä ja festari jakoi ilmaisia sadeviittoja